| |
OPTEK-HANKE: TEKESILTÄ MILJOONARAHOITUS TEKNOLOGIAN OPETUSKÄYTÖN TUTKIMUKSELLE
Tekes on myöntänyt 1,9 miljoonan euron rahoituksen kansalliselle
Opetusteknologia koulun arjessa (OPTEK) -tutkimushankkeelle. Hankkeen
kokonaisrahoitus on 2,7 miljoonaa euroa. Tavoitteena on luoda
innovatiivisia ratkaisuja ja malleja tieto- ja viestintätekniikan ja
sähköisen median hyödyntämiseen ja käyttöön koulun arjessa. Tutkimus
on 13 tutkimusyksikön monitieteinen yhteishanke, joka toteutetaan
tiiviissä yhteistyössä 28 yrityksen ja 12 kunnan koulujen kanssa.
Laajan tutkimushankkeen koordinaatio hoidetaan CICERO Learning
-verkoston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä. Hanke toteutetaan ajalla
1.8.2009–31.5.2011.
– Rahoituspäätös on merkittävä avaus teknologian tukemien
opetuskäytänteiden uudistamiseksi suomalaiskouluissa. Olemme erittäin
iloisia siitä, että Tekes on nostanut tieto- ja viestintätekniikan
opetuskäytön tutkimuksen keskeiseen asemaan, sanoo OPTEK-hankkeen
tutkimusjohtaja professori Marja Kankaanranta Jyväskylän yliopiston
Agora Centeristä ja Koulutuksen tutkimuslaitokselta.
OPTEK-hankkeen tarkoituksena on hyödyntää aiempien kansainvälisten ja
kansallisten tutkimusten tuloksia kouluissa tapahtuvan kehittämistyön
perustaksi.
– Yrityksille tarjoamme tietoja ja uusia ideoita oppimisessa
hyödynnettävien teknologisten ratkaisujen perusperiaatteista sekä
soveltumisesta koulukäyttöön. Näin tuemme myös yritysten
tuotekehitystä, Kankaanranta kertoo.
Hankkeiden välistä yhteistyötä
OPTEK-tutkimus on läheisesti yhteydessä CICERO Learning -verkoston
koordinoimaan Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa
-hankkeeseen. Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja
Opetushallituksen yhteisessä TVT koulun arjessa -hankkeessa luodaan
toteuttamiskelpoinen strategia tieto- ja viestintätekniikan ja
sähköisen median opetuskäytön laajentamiseksi kaikkiin suomalaisiin
kouluihin.
– Odotuksemme ovat korkealla. OPTEK-hankkeen kautta saamme kytkettyä
yhteen korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen, kouluissa tapahtuvan
kehittämistyön ja yritysten tuotekehityksen. Yhdessä luomme
edellytyksiä sille, että Suomen kouluilla olisi hyviä toimintamalleja
ja tasa-arvoiset mahdollisuudet tieto- ja viestintätekniikan ja
sähköisen median hyödyntämiseen opetuksessa ja oppimisessa, iloitsee
TVT koulun arjessa -hankkeen projektipäällikkö Sanna
Vahtivuori-Hänninen.
Tutkimuspaketit ja -yksiköt
OPTEK-hanke on organisoitu neljäksi tutkimuspaketiksi, joissa
tarkastellaan mm. infrastruktuuria, oppimisympäristöjä ja pedagogisia
malleja, mediataitoa, oppimateriaaleja, koulun toimintakulttuurin
muutosta ja yritys-kouluyhteistyömalleja.
Tutkimushankkeeseen
osallistuu tutkimusyksikköjä Helsingin yliopistosta, Jyväskylän
yliopistosta, Oulun yliopistosta, Teknillisestä korkeakoulusta,
Tampereen teknillisestä yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun
yliopistosta, Åbo Akademista ja VTT:n tutkimuskeskuksesta.
Helsingin yliopistosta mukana ovat käyttäytymistieteellisen
tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen laitoksen Mediakasvatuskeskus
(professori Seppo Tella ja dosentti Heikki Kynäslahti) ja
Matemaattisten aineiden tutkimus- ja kehittämiskeskus (professori Jari
Lavonen) sekä psykologian laitoksen KP-Lab (johtaja Liisa Ilomäki),
CICERO Learning -verkosto (Raija Latva-Karjanmaa) ja
Opetushallitukseen siirtynyt johtaja Kristiina Kumpulainen. Helsingin
yliopiston Mediakasvatuskeskus tutkii yhteistyössä Tampereen
yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa mobiiliopiskelua
ja sisällöntuotantoa, Matemaattisten aineiden tutkimus- ja
kehittämiskeskus yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa innovaatioiden
käyttöönottoa ja leviämistä eri oppiaineissa sekä KP-Lab yhteistyössä
Jyväskylän ja Oulun yliopiston kanssa strategisia periaatteita
kouluinterventioille.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja, professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke
Jyväskylän yliopisto, puh. 040 866 9085, marja.kankaanranta()jyu.fi
Projektikoordinaattori Maarit Viik-Kajander, OPTEK-hanke, CICERO Learning, puh. 050 4155310
maarit.viik-kajander()helsinki.fi
Projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen, TVT koulun arjessa
-hanke, Helsingin yliopisto, puh. 040 571 2442,
sanna.vahtivuori()helsinki.fi
Koordinaattori Raija Latva-Karjanmaa, CICERO Learning -verkosto,
Helsingin yliopisto, puh. 040 563 8929,
raija.latva-karjanmaa()helsinki.fi
Hankkeeseen osallistuvat yritykset:
AAC Global
Arctic Connect
Arcturia
Aronet-esitysyhtiö
Datafisher
Datapolis
DNA Finland
Elisa
Finnet-liitto
Fronter
Hewlett-Packard
Humac
IBM
Intero
Kuusela Com
Mediamaisteri
Microsoft
Nokia
Opinsys
Oppifi
Otava
Otavan opisto
Pohjois-Hämeen Puhelin
Taloudellinen tiedotustoimisto
Teknologiakeskus Hermia Oy / COSS
TIEKE
Täsmätelevisio
WSOY
Oppimateriaalit / WSOYpro.
Hankkeeseen osallistuvat kunnat:
Espoo
Helsinki
Kauniainen
Lappeenranta
Larsmo
Oulu
Punkalaidun
Riihimäki
Rovaniemi
Ruovesi
Tampere
Turku
Hankkeeseen osallistuvat tutkimusyksiköt:
Helsingin yliopiston
Mediakasvatuskeskus, Knowledge Practices Laboratory,
Matemaattis-luonnontieteellisten aineiden tutkimuskeskus ja CICERO
Learning -verkosto
Jyväskylän yliopiston Agora Center ja Koulutuksen
tutkimuslaitos
Oulun yliopisto Educational Technology Research Unit
ja Future School Research Center
Teknillisen korkeakoulun SimLab
Tampereen teknillisen yliopiston Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos
ja Advanced Multimedia Center
Tampereen yliopiston
Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos
VTT:n
Technical Research Centerin Intelligent transport systems
Åbo
Akademin ja Turun yliopiston IMPEd resurssikeskus. |
|